SIVUT TOIMIVAT TÄSTÄ EDES VAIN VARASIVUINA, JOS UUDET SATTUVAT KAATUMAAN TMS. Uudet sivut!
Anteeksi monia muuttojamme.. Näin on vaan parhainta kaikille.


Drunken Sydney
“Let the beer be with us.”

Kaiketi jo huomasitte tämän paikan olevan roolipeli nimeltä Drunken Sydney, joten pientä alkuinfoa siitä tässä:
Sydney on muuttumassa päivä päivältä villimmäksi, kun kaksi ylemmän luokan jengiä tappelevat alueista. Kaupunki on suuri, mutta jostain syystä jengien on saatava juuri se sama paikka mitä toiset koittavat piirittää. Alueen ensimmäiseksi suosion saanut jengi, Schooner, koittaa parhaansa mukaan suistaa nousukasta Boozer-jengiä raiteiltaan. Jälkimmäisen porukan johtaja vaihtui vast’ikään ja sen myötä olisi toisilla syytä huoleen, edellinen kun oli paljon leppoisampi tapaus. Jengielämän ohella kaupungissa tietenkin asuu ihan tavanomaisiakin tyyppejä, jotka voivat myöskin teoillaan muuttaa elämää. Mukaan on nyt kuitenkin astumassa vielä kapinoivia boozereita, jotka haluavat entiset ajat takaisin, jolloin rennompi johtaja hallitsi.

k-15 varoitus!
Kuten jo nimestä osaattekin jo päätellä, pelissä ilmenee paljon alkoholin, huumeiden sekä vastaavien päihteiden käyttöä. Väkivaltaakin ilmenee kuten myös seksiä sekä huorailua, kiroilusta nyt puhumattakaan. Mikään ei kuitenkaan estä teitä nuorimpia liittymästä, kunhan teette kaiken omalla vastuullanne.
Roolipelimme taso on kaikkia varten, kunhan osaa kuvitella hahmonsa tuonne. Jos tämä on ensimmäinen ropesi, etkä tiedä miten asiat hoituvat, ota ihan vapaasti yhteyttä vieraskirjan kautta.
Huom: Myös homoseksuaalisuutta esiintyy roolipelissä joissain määrin, joten jos homo- tai lesboparitukset inhottavat tai ällöttävät, suosittelemme kääntymään takaisin tulosuuntaan.


c. PEGI

Päivitykset sekä ilmoitusluontoiset asiat

PÄIVITYKSET SIIRTYNYT TUONNE SIVUPALKKIIN.


14.10.2009
Vaihdoimme kokeilun vuoksi valmiskoodatuille sivuille, sillä hermothan niiden pikkutarkkojen koodien kanssa rupesi menemään. Toivottavasti kelpaa, itse ainakin pidämme.


28.9.2009
Rawr, ei ole tullut päiviteltyäkään vähään aikaan - eikä ole mistä päivittää. Aikasemmin kerroimme pelaajasiivouksesta, josta unohdinkin sitten jälkikäteen mainita. Eli, odotettua enemmän jatkoi pelaamista - eräitä emme saaneet edes kiinni. Kiitos kuitenkin niille, jotka jäivät tänne seuraksemme. Täällä tosiaan tarvittaisiin uusia pelaajia, pitäisi kait mainostella ahkerammin. Tarvitsisimme piakoin uusia y-työläisiä - sillä vaikuttaa pahasti siltä, että suljemme Äffän (Valkoisten Saari) sekä Himotsun (Final Story) sivujen linkit. Gefecht vaikuttaa sen verran aktiiviselta, ettemme uskoakseni kajoa sen linkkiin. Tätä kuitenkin pitää vielä harkita, emmehän saa Äffääkään ihan noin vain kiinni. Tulkaa vain rohkeasti pyytämään linkinvaihtoa tms. Tarvittaisiin varmaan uusi ulkoasu.. Tämä tympii pahemman kerran, mutta omat taitoni & innostukseni ovat vähän hakusessa, tosin, jos joku haluaa niin saa tehdä meille ulkan - ihan vain vihjeenä nääs. |3
Kirjoittaja: Darry


24.8.2009
Ulkoasun vaihdos, rakkaat ihmiset! Kyllä kyllä, aika talvinen tuo on, mutta who cares? Tietenkään en kysynyt Phobialta mitään asiasta, kello on jo 00:00 .. Tylsyyttäni tein, vaan samallapa pääsimme sitten vihdoin eroon edellisestä kuvasta. Edelleenkään tämä ei toimi IE:n kanssa.. tai toimii, valkoinen teksti ei vain näy saman värisellä taustalla. Explorerilla on tapana tosiaan tehdä sellainen valkoinen boxi keskelle leiskaa.


20.8.2009
Pelaajat, olemme Phobian kanssa huomanneet ihan liian monta epäaktiivista käyttäjää foorumilla, jotka rekisteröinnin jälkeen eivät ole kirjoittaneet juuri yhtään viestiä. Sille on tultava loppu! Jos tiedät ettet kuitenkaan jaksa pelata, älä vaivaudu edes liittymään, näin olisi parasta. Siivoamme pois tunnuksia sekä hahmoja, ellette mene nyt ja kirjoita foorumilla tälle aiheelle tarkoitettuun topiciin (Ilmoitukset). Aikaa on 25.8. asti.
Jos ei ilmoituksia ala kuulumaan, roolipeli pitää pienen tauon.
Nyt soi: Pink - Mean
Kirjoittaja: Darry


7.8.2009
Pientä päivitystä vain. Uusien pelaajien mukana on tullut tietenkin uusia hahmojakin, joten oli jo aika tehdä oma hahmolistaus tuonne ‘Roolipeli’ linkin taakse. Monella alkaakin koulu piakoin, ellei ole jo alkanut, se meinaa sitä että syksy on täällä ja mukava kesä meni ohi ihan vilahtaen. Toivottavasti muistitte uida paljon sekä muutenkin pitää hauskaa, ei se koulu starttaa huonolla mielialalla! *puhua pölpättää se, joka ei pidä koulusta*
♠ Hahmolistaus lisätty
♠ Linkitetty Distance
Nyt soi: - nothing -
Kirjoittaja: Darry


11.7.2009
Kas kummaa kun se kesäloma on jo puolessa välissä, harmillista. Kerran viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo paljon aikaa, päätin sitten ryhtyä toimeen tänään.
♠ Ulkoasun tausta on vain väliaikainen ja pysyy tässä kunnes Phobia saa väsättyä erään toisen - itselläni kun ei enään muokkausohjelmia ole.
♠ Myös roolipelissä itsessään on tapahtunut muutoksia: Ace Mather luovutti asemansa Boozer-jengissä Adamin hahmolle Vincent Von Darcia. Vincent astui siis valtaan 4.7.-09.
♠ Etsimme linkinvaihtoon kaikenlaisia sivustoja!
Nyt soi: 3OH!3 - HOTT
Kirjoittaja: Darry


1.6.2009
Hauskaa kesää kaikille ihmisille!

Nyt se ihme tapahtui: Darry päätti päivitellä sivuja! *claps*
Siis todellakin, inhoan päivitysten kirjaamista, mutta näin kesän kunniaksi koitan jotain väsätä.
♠ Y-työhön heidän kanssaan: Valkoisten saari III, Final Story, Tuntematon maa (nimi vaihtuu).
♠ Linkkejä lisäilty
♠ Kaikki keskeneräiset sivut viimeistelty - krhm, jollain lailla.. .
♠ Ja uusia pelaajia hankittu ~ \o/
p.s. olen kuitenkin hyvin pahoillani siitä, etten saa tuota Index -linkkiä toimimaan.
Toivottavasti osaatte siis itse hankkiutua aina pääsivulle.


6.5.2009
Sivut avattu!